Kuvaus
Ensimmäinen virallinen Oasis-kirja herättää henkiin musiikin ja veljesrakkauden sukupolvikokemuksen
Kohuissa ryvettyneet Gallagherin veljekset onnistuivat luomaan ylittämättömän 90-luvun soundtrackin Live Foreverin, Supersonicin, Wonderwallin ja Don’t Look Back in Angerin kaltaisilla kappaleilla. Heidän esimerkkinsä osoittaa, että röyhkeällä asenteella voi päästä pitkälle, esimerkiksi maailman suurimmaksi bändiksi – ja katkaista verisiteet muutamaan kertaan matkan varrella.
Ääneen päästetään Liam ja Noel Gallagherin lisäksi bändin muut jäsenet, yhteistyökumppanit, ystävät ja kylänmiehet. Myös veljesten äiti sanoo painavan sanansa.
“Olemme Britannian kaikkien aikojen suurin yhtye. Huvittavaa on se, että uhottuamme kolme vuotta sitten, kuinka meistä tulee maailman suuri bändi, me todella teimme sen.” – Noel Gallagher, 1996
Simon Halfon on englantilainen tuottaja, jonka aiempiin töihin kuuluu mm. Oasiksesta kertova Supersonic-dokumentti.
Oasis on vuosina 1991–2009 toiminut brittiläinen rockyhtye, joka teki läpimurtonsa jo debyyttilevyllään Definitely Maybe. Sen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa kappaletta.