Kuvaus
Kaisa Ijäksen toisessa runokokoelmassa upotaan lähtöihin, katoamisiin ja tulemisiin. Viettelys ja vietit kutovat alitajuntaan kulkevia linjoja. Kierreportaikon lailla pyörryttäviä reittejä voi joutua maailmaan, jossa jokainen kaupunki tuottaa kaksoisolentonsa.
Pakopiste katsoo puhetta, kieltä ja puhujaa kuin toista, vierasta. Vieraalle altistuessaan hajoava subjekti joutuu uudelleenmäärittelyn ja ihmettelyn kohteeksi. Myös menneisyyden viitoittamat reitit purkautuvat kysymyksiksi, joissa pelko ja toivo ovat jatkuvassa hankauksessa ja liikkeessä. Proosarunoa ja säkeitä yhdistelevien runojen kerrokset imevät lukijan kohti kammottavaa, mutta myös koomisuudella ja väärinkuulemisella on sijansa.
Ijäs tutkii runoissaan nerokkaasti sitä, miten valta-asetelmat muodostuvat ja miltä tuntuu, kun kosketus ja kieli ovat osa merkkien kudelmaa, jota ei pääse pakoon.