Kuvaus
Henry Parland (1908-1930) kuului 1920-luvun suomenruotsalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen. Henry Parlandin kirjallinen lahjakkuus ilmenee vakuuttavasti hänen romaanissaan Rikki (Sönder). Rikki on 1920-luvun lopun Helsinkiin sijoittuva kuvaus rakkaudesta, mustasukkaisuudesta ja kuolemasta. Teoksen kertoja, Henry Parland, yrittää kehittämiensä valokuvien avulla herättää henkiin vuotta aiemmin kuolleen tyttöystävänsä Amyn. Kirjailijan suhde Amyyn häilyy kiihkeiden tunteiden ja pinnallisen välinpitämättömyyden välillä. Parland kuvaa kaupunkilaisuutta ja urbaanien sosiaalisten pelien lainalaisuuksia tavalla, joka tekee hänestä edelläkävijän suomalaisessa kirjallisuudessa. Parlandiin vaikuttivat modernit virtaukset kuten venäläinen futurismi ja dadaismi. Modernit ilmiöt, esimerkiksi ajan elokuvat ja muu populaarikulttuuri, moottoriajoneuvot ja suurkaupunkien elämä olivat tärkeässä osassa Parlandin teoksissa. Tyylillisesti hänelle on ominaista tarkkaileva, ”uusasiallinen” todellisuuden kuvaus ja fragmentaarinen henkilökuvaus. Parlandin tuotanto tuntuu raikkaan modernilta. Viipurissa syntynyt Henry Parland vietti varhaislapsuutensa Kiovassa ja Pietarissa. Vuosina 1912–1921 perhe asui Kannaksella. Henry Parland oli varhaiskypsä lahjakkuus ja kuului suomenruotsalaisen modernistiryhmän aikakauslehden Quosegon avustajiin. Saksan ja venäjän kielen taitoisena hän välitti Suomeen ajan kulttuurivirtauksia, Jeseninin ja Majakovskin tuotantoa sekä formalismin teoreetikkojen ajatuksia. Hän oli myös yhtenä ensimmäisistä suomalaisista kirjailijoista kiinnostunut elokuvan estetiikasta ja kirjoitti mm. neuvostovenäläisestä elokuvataiteesta. Henry Parland ehti julkaista vain yhden kirjan, runokokoelman Idealrealisation (1929). Hän kuoli Liettuan Kaunasissa tulirokkoon vuonna 1930. Kirjailijan jäämistöstä löytyi sarkastinen minäromaani Sönder, novelleja, tutkielmia ja esseitä, joita on julkaistu postuumisti. Sönder julkaistiin suomeksi Tamara Pressin toimesta nimellä Rikki, suomentajana ja jälkisanojen kirjoittajana toimii Hannu Nieminen, joka jälkisanoissa toteaa suomennoksen noudattavan versiota, jonka Henry Parlandin veli Oscar Parland toimitti valikoimaan Den stora Dagenefter (1966). ”Oscar Parland perusti työnsä merkintöihin, jotka Henry oli tehnyt alkuperäiseen käsikirjoitukseen, samoin kuin hänen jäämistöstään löytyneisiin muistiinpanoihin. Veljekset olivat myös keskustelleet aiheesta tavatessaan viimeisen kerran elokuussa 1930”, Hannu Nieminen kirjoittaa.
