Kuvaus
Vanhaa Suomen Turkua -teoksen tarinat kertovat laajaan arkistotietoon pohjaten elämästä 1600-luvun Turussa. Tekstit ovat kulttuurihistoriallisia jutelmia, jotka kuvaavat elävästi turkulaista seuraelämää, kristillistä penkkijärjestystä ja aatelisjunkkareiden tappeluita. Turun luonne yliopistokaupunkina tulee näkyviin kertomuksissa akateemisesta elämästä, ja kertomuksissa merkittävistä aikalaisista piirtyy rehevä kuva taikauskon kyllästämästä noitavainojen vuosisadasta.
Turun Hovioikeus ja Turun Akatemia toivat kaupunkiin piispoja, kirkkoherroja, professoreita ja asessoreita sekä runsaasti muuta väkeä perheineen emämaasta Ruotsista. Kolmikymmenvuotisen sodan tuloksena Ruotsista tuli suurvalta, ja kasvavassa Turussa eli Euroopan eri kolkista tulleita käsityöläisiä ja palvelijoita, köyhiä opiskelijoita sekä maankiertäjiä, merisotilaita ja katunaisia. Ihmiset elivät uuden ja vanhan rajalla — uuden tehostuvan hallinnon ja sekä uteliaisuutta että pelkoa herättävien luonnontieteiden keksintöjen rinnalla eli usko yliluonnolliseen sekä vanhoihin uskomuksiin.
Vanhaa Suomen Turkua ilmestyi alunperin WSOY:n toimesta vuonna 1936. Tämän laitoksen on Sammakolle toimittanut Ikosen perikunnan luvalla FM Kari Vainio.