Kuvaus
Kaikki tietävät, että me suomalaiset olemme päällisin puolin hiljaista, lakonista ja introverttiä kansaa – yksinäisiä raatajia, jotka hammasta purren rämmimme hangesta toiseen saadaksemme työmme tehtyä.
Mutta on perinteinen elämänalue, jolla toinenkin puoli suomalaisista pääsee esiin: sauna. Kiukaan lämmössä meillä on yllättäen paljonkin puhuttavaa, tai voimme olla paljonpuhuvasti hiljaa tai ihan olla vain, myös ventovieraiden seurassa. Muodollisuudet jätetään pukuhuoneeseen tai jopa sen ulkopuolelle ja jäykistelevä pidättyväisyys sulaa löylyssä pois. Sauna on yksinkertaisesti osa suomalaista elämää niin arjessa kuin juhlassakin.
Siitä, miten saunotaan, ei Suomessa kuitenkaan vallitse mitään yhtä ja yleistä totuutta. Kirjassaan Saunavuoro toimittaja Ville Blåfield ja valokuvaaja Heli Blåfield lähtevät kiertämään kotimaataan maakunta maakunnalta dokumentoidakseen oikeita ja todellisia saunoja ja saunomisia. Kokonaisuus näyttää 19erilaista kuvareportaasia saunomisen eri muodoista intiimeistä perheilloista varusmiesten palvelussaunaan. Lisäksi kirjaan on koottu saunaetiketti, jota ei tarvitse noudattaa, mutta jota usein tullaan noudattaneeksi.