Kuvaus
”Kaksitoistavuotiaana tiesin sokealla varmuudella, mitä en halunnut ja mikä oli tarkoitettu minulle.”
J. P. Pulkkisen omaelämäkerrallinen kirjoituskokoelma Pieni kaistale maata lähtee liikkeelle vuodesta 1971, jolloin kaksitoistavuotias vantaalainen pikkujätkä näki tv:ssä Deep Purplen, luopui intiaaneista ja valitsi toiset pitkätukat. Kaksikymppisenä hän veti Töölössä Joy Divisionia henkeen kuin tupakkaa aamuyöstä, natsat ruskeiksi. Kolmekymppisenä hän koetteli hämäläistalonsa lattioita Depeche Moden tahtiin, nelikymppisenä hän pakkasi perheensä ja Ultra Bran autoon ja ajoi Helsingistä etelään. Viisikymppisenä hän palasi monoon ja uskoi jälleen Beatlesiin.
Pieni kaistale maata ei ole kirja suosikkikappaleista, se on kirja lauluista, jotka ovat tunkeutuneet keskelle elämää. Se on kirja niistä hetkistä, jolloin musiikki osuu kohdalleen kuin intiaanin nuoli. Siitä jää arpi, siitä tulee merkki karttaan, siitä tulee suuntaviitta. Faijan Saab kehä kolmosella, pienten jalkojen vilinä kellarin ikkunan läpi nähtynä, mustien autojen ETYK-letka, sadepilveä pakenevat lastenrattaat espoolaisessa ylämäessä: The Modern Lovers, White Stripes, Bob Marley & The Wailers, Kauko Röyhkä & Narttu.
