Kuvaus
Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja on kokoelma Tua Forsströmin omaäänistä runoutta. Caj Westerbergin loistava käännös sisältää runosarjan Mineraler (Söderströms, 2003) sekä kokoelman Sånger (Söderströms, 2006). Runoissa sade, valo ja pimeys kohtaavat ja synnyttävät kuvia kaivatuista kodeista ja unista. Runoissa etsitään sumun läpi reittejä luontoon ja puhtauteen. Sydän on rusikoitu, radio särkee kaikki kirjaimet. On siis parempi pysytellä metsässä, jossa voi villiintyä ja vaeltaa.
Forsströmin runot ovat taianomaisia mutta jollakin hyvin suoralla ja erityisellä tavalla. Alkuvoimaiset näyt ovat jatkuvassa jännitteessä arkipäivän esineiden ja tapahtumien kanssa. Trooppinen kuumuus taittuu huomaamatta pikkukaupungin rautatieaseman ihmisvilinään. Kunnes taas hakeudutaan takaisin paikkaan, jossa sitruunapuut puhkeavat kukkaan ja eläimet kulkevat puhdassydämisinä ja lohdullisina.
Forsströmin runot ovat selkeitä ja ehdottomia. Laulut soivat niissä sisällä eivätkä muodossa ja mitoissa. Lyhyet säkeet ovat utuisesta ja unenomaisesta tunnelmastaan huolimatta hauskoja ja naiivin teräviä.
Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja avautuu moneen suuntaan. Runoja voi lukea näkyinä, ehdottomina totuuksina sekä loputtomana leikkinä minän ja maailman välillä. Forsströmin runot onnistuvat kääntämään yön, unen ja sateen kieleksi, jollaista ei löydä mistään muualta.
